Ensiksikin meillä oli aika klo 13.00 ja pääsimme sisään vasta klo 13.50! Lääkäri oli onnettomasti myöhässä. Jotenkin aina inhottavaa odotella sairaalan aulassa omaa vuoroaan, ja varsinkin näin riskiraskaudessa, kun ei tiedä mitä siellä vatsassa enää on, vai onko mitään. Jännitystä, piinaavaa jännitystä siis siihen asti kunnes saa ultrauslaitteen vatsan päälle. Onneksi olin muutama päivä sitten kotona kuunnellut sikiöiden sydänääniä, joten tiesin, että kaksi asukasta pitäisi edelleen löytyä. Mutta ajatus siitä, että toisella olisi asiat kenties huonommin kuin toisella, saa sydämmen pamppailemaan ja ajattelemaan kamalinta.
Olen perustanut Facebookkiin uuden monikkomamma tuttavani kanssa suljetun ryhmän, jossa vertaistukea ja ajatuksia voidaan jakaa. Suljettu ryhmä on tarkoitettu vain monikkoäideille, niin tuleville kuin jo oleville. Ja olenkin nyt törmännyt siellä monen moisiin raskaustapauksiin. Toisilla menee kuten asiat pitääkin mennä, toisilta ei jännitystä ja vaarallisia tilanteita puutu. Kuten esimerkiksi minua suuresti mietityttää nämä yhden istukan tuomat mahdolliset ongelmat ja niiden hoito. Ryhmässämmä onkin eräs odottava äiti, joka on joutunut kokemaan todella kovia asioita ihan lyhyessä ajassa. Muistatte varmaan kun jossain vaiheessa postasin tästä mahdollisesta yhden istukan tuomasta TTTS-syndroomasta. Tämä äiti on käynyt sen suurimman pelkoni läpi, ja Hampurissa asti laserleikkauksessa ja liiallisen lapsiveden poistossa. Hurjaa touhua, kun näin itse äitinä ajattelee, mihin sitä oikeasti voi joutua!
Mutta nyt sitten niihin ultran tuomiin kuulumisiin. Vatsassa edelleen siis kaksi pientä naperoa :) Molemmat kasvaneet hyvin ja tasaisesti. Pieni kokoero oli, mutta sekin vain 10g :) Pikkuinen A-vauva siis 212g ja B-vauva 222g. Lapsivettä molemmilla edelleen normaalisti. Ainoa muutos joka tullut, oli että A-vauva päättänyt muuttaa asentoaan ja on nyt perätilassa. B edelleen raivotarjonnassa. Mutta tilanteet vielä muuttuu ja asennot vaihtuu.
Kaikki siis hyvin, ja nyt kahden viikon kuluttua rakenneultraan! Ainiin, sekin vielä vahvistui, että edelleen meille olisi tulossa 2poikaa, identtiset pojat. He ovat nyt saaneet masunimiksi Mortti ja Vertti :D JOten nyt saa kohta laittaa rinsessamekot varastoon odottamaan tulevia lapsenlapsia! hah, siihen on onneksi vielä aikaa paljon... toivotaan ainakin!
Kävin myös tuossa Tampereella ollessani H&M:llä alennusmyyntejä katsomassa. Siellä sattui olemaan aletuotteilla "ota 2, maksa 1". Ja miten kummassa, löysin kaksi pientä toppahaalaria talveksi! Ja parasta oli se, että ne oli yhteensä 20€ :) Lisäksi muutamat pienet sukat tarttui matkaan.
Lisäksi kävin ostamassa jo vaunut :) Ne ovat niiiiiiiin ihanat! En malta odottaa että saan ne kotiin ja pääsen hypistelemään ja testiajolle ulos!
![]() |
| Upeat, eikö?? :) |
Lisäksi olen unohtanut mainita aiemmin, että saimme muutaman käytetyn riippukeinun vauvoille, tässä vielä niistäkin kuva:
![]() |
| Koala babyriippukeinu. |
Kaikki muu alkaa olla siis kasassa, ainoastaan se kunnollinen imetystyyny puuttuu. Sellainen, joka tukee kahta vauvaa samaan aikaan. Metsästys alkakoon!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti