Huh, kun on vierähtänyt hieman aikaa viimeisestä postauksestani, kiitos ja anteeksi siis. Tämä johtuu kuitenkin ihan inhimillisstä asiasta, kuten siitä, että olen viettänyt aikaani perheeni kanssa kesälomalla! Kyllä. Mukaan on mahtunut Tallinnan matkaa tyttöjen kesken, mökkeilyä, tampereenreissua ja muuta mukavaa. Näistä kohta lisää.
Aloitetaan Tallinnasta. Kuten edellisessä päivityksessä kerroin, niin miehet lähtivät kalastamaan Norjan puolelle Tenojoelle viikoksi. No me "tytöt", eli Mummi (Vanen Mummi), minä ja Vanessa päätimme ottaa laivan ja nokan kohti Tallinnaa. Matkamme kesti maanantaista keskiviikkoon, eli olimme 2yötä hotellissa. Hotelli (Hotel St. Barbara) oli mukava, perussiisti ja aivan vanhankaupungin laidalla. Matka taittui siis kävellen joka suuntaan. Aamiainen tarjoiltiin vanhantyylisessä ravintolassa joka oli ihan riittävä, mutta olisi voinut olla enemmän valinnan varaa, esimerkiksi puuroa ja jugurttia ei ollut ja mehut olivat hieman liian lämpöisiä. Muutoinkin olisi saanut leivän päälle olla esimerkiksi kurkunsiivuja, salaattia ja KYPSIÄ tomaatteja. Mutta selvisimme hengissä :)
Ennen matkaa mietein kovasti, mahtaako 5vuotiaamme jaksaa kävellä pitkiä matkoja vai pitääkö liikkua pitemmät välit taksilla. Yllätys oli suuri kun illalla hotelliin palattuamme katsoin kännykän askelmittaria joka ilmoittaa "olet kävellyt 12,4km". Siis lapseni oli kävellyt päivän aikana myös 12,4km! Joka toisaalta ei pide paikkaansa... hän on kävellyt enemmän! Sillä juoksenteli edes-takaisin useita kertoja, hyppi ja pomppi pitkin katuja. Uskomatonta energiaa! Kun meistä "vanhuksista" oli mehut pois illalla, päätti lapsi vielä mennä kylpyammeeseen onkimaan ja katseli elokuvaa, höpötteli ja pomppi pitkin huoneen sänkyjä...käsittämätöntä...olin itse aivana "kuollut".
 |
| Isoja saippuakuplia. Upeita! |
 |
| Löytyi iso Härkä keskeltä vanhaa kaupunkia |
 |
Kauniita vanhoja rakennuksia, osa jopa kummituslinnamaisia hylättyine pihoineen |
Tallinnan matkan päätteeksi lähdimme suorilta satamasta mökille. Mökillä olimme kuin mökillä yleensä ollaan, rennosti. Tässä muutama kuva mökkifiiliksistä.
 |
Hiekkasoppaa, mutavelliä, taikataikinaa... mukavia kesähetkiä. |
 |
| Vauvat mukaan trampalle, tottakai! |
 |
| Kaksosten hoidon harjoittelua. |
 |
| Spidergirl! Päätti pistää äidin pakettiin! |
Vanessa jäi sitten vielä mökkeilemään mummin ja vaarin kanssa, ja tietysti rakentamaan laituria loppuun... Äippä suuntasi takaisin Espooseen ja tehosiivouksen pariin. Nyt olisi hyvä hetki käydä kaikki kaapit läpi, siivota pieneksi jääneet vaatteet ja kaikki muu ylimääräinen romu mitä on kertynyt kaappien pohjille. Ja muutamia hankintoja tietysti tekemään kaikessa rauhassa. Eikä tietysti sovi unohtaa ensimmäisen hääpäivän viettoa! Joka menikin kivasti elokuvissa käyden ja lähiravintolassa syöden. Ja siis kertauksena, että menimme naimisiin vuosi sitten 12.7.2014 jolloin tuli kuluneeksi 12 vuotta, kun ensimmäisen kerran tapasimme :)
Sitten pitikin jo lähteä hakemaan tyttöä kotiin, soveimme isovanhempien kanssa treffit tampereelle (puoliväliin matkaa Porista) ja päätimme samalla tehdä vielä loput kesälomareissut. Koska ilma oli todella sateinen, päätimme jäädä Ideaparkin Funparkkiin joka sisähuvipuisto.
Funparkissa oli paljon riemukasta tekemistä lapsille ja lapsenmielisille. Koimme että saimme rahoille vastinetta, sillä rannekkeet olivat 19€/kpl. Itsehän en ranneketta tarvinnut mahani vuoksi, sain kerrankin keskittyä vain syömiseen ;) Laitteita oli liadasta laitaan, niin aikuisten makuun kuin lastenkin. 110cm lapsi pääsi melkein kaikkiin, paitsi muutamaan simulaattoriin. Lisäksi tiloissa oli SUURI Hoploppi, jossa seikkailua riitti, trampoliineja ja pomppulinnoja. Jos olisi ollut kaunis ilma ulkona, niin ulkotilassa toimiva "kesämaa" olisi ollut mukava kokea, nyt se oli siis suljettu. Siellä olisi riittänyt peuhattavaa vielä lisäksi. Mutta saimme kulumaan kyseisessä paikassa yli 5tuntia, jonak jälkeen oli hyvä suunnistaa hotellille ja illalliselle Pizzeria Dennikseen. Oli muuten hyvät pastat! ;)
 |
| Superia! |
 |
| Tämä meni hurjan lujaa niin, että kiljuttiin! |
 |
| Keinukaruselli |
 |
| Kiipeilyseinä oli huippu! |
Hyvin nukutun (no niinpä niin, nukutun ja nukutun, olen kärsinyt viimeaikoina unettomuudesta aika paljon...mutta kummasti energiaa riittää päiviin! Ne on nämä hormoonit, aivan varmasti!) yön jälkeen kävimme kahvila Siilinkarissa aamiaisella ja suuntasimme sitten, minnekkäs muualle kuin Särkänniemeen! Ilma oli ajoittain suotuisa ja aurinkoinen mutta ajoittain ripsi vettä ihan kunnollakin. Mutta ei se tahtia haitannut!
Vanessa oli kasvanut sen varran isoksi tytöksi, että enää ei tarvinnut perääntyä laitteista, vaan pääsi melkein jokaiseen joko yksin tai vanhemman kanssa. Mieshän se siis "joutui uhrautumaan" laitteisiin, mutta näytti kaksikko nauttivan joka sekunnista, sillä Vanessa oli selvästi vauhtihirmu. Jos 5vuotias menee isoon viikinkilaivaan aivan keulaan, ja 4-5kertaa päivän aikana, ei voi olla nössykkä :D Itsellä oksennus meinasi lentää jo ihan katsomisesta...yök. Kaikki muut laitteet olivat neidin mielestä kivoja, ainoastaan tukkijoessa tuli äitiä hiukan ikävä viimeisessä laskussa, ja itkuhan siitä pääsi. Mutta nopeasti unohtui ja kuivat vaatteet päälle vaihdettuaan, meno oli taas kovaa.
 |
| Siilinkarissa aamu"kaffilla" |
 |
| Pikkasen pieni kaveri, mutta pituus riitti! Jes! |
 |
| Siellä se oli, aivan kärjessä... |
Mutta niin oli vain mukava tulla kotiin! Rankat 2päivää siis huvittelua takana ja viimeiset lomapäivät lähtevät rullaamaan... ensiviikolla pitäisi palata työntouhuun, mutta onneksi alussa on vielä useampi vapaapäivä, joten torstaina vasta kutsuu työmaa.
Keskiviikkona tuli myös käytyä uudelleen ultrassa, mutta siitä huomenna lisää. Nyt kauniita unia! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti